Kivipellon Saila

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Vihreän ikävä

Kivipellon isäntä on joitakin kertoja haikaillut vihreän ikävää, pestoa. Tänään kauppareissulla päätin, että nyt on aika toteuttaa toive, mutta...

basilikat olivat aika pieniä, kylläkin kotimaisia, persilja oli jo aikoja sitten leikattu nippuun kaupan hyllylle, mutta kotimaista kuitenkin. Tehdään näistä mitä on saatavilla, kesän maku kuitenkin puuttuu tekovalolla kasvatetuilla.

Leikkasin basilikat ja persiljat monitoimikoneen kulhoon, kaksi nippua persiljaa ja kolme basilikaressukkaa.
Ai niin, melkein unohdin kaksi tärkeää, mustapippurin ja suolan...
 Pyöräytin koneen päälle, laitoin koneen käymisen aikana ison pussillisen pinjan siemeniä pyörimään mukaan ja siitä tuli tälläistä sörsseliä.
Ja sitten karkeaa parmesan-juustoa kaksi pussia.
Sitten vielä hyvää oliiviöljyä ja iltapala valmista, ta-daa!
Tähän sopisi kyllä päälle vielä kylmäsavulohi erittäin hyvin, mutta näinkin menee mainiosti.

Aamupalalle vielä pyöräytän tyrnituoremehua pestoleivän ja jo aiemmin hauduttamani spelttihelmipuuron kanssa, niin kyllä jaksaa lähteä taas aamulla työmaalle.

Luulen, että kun näin alkaa tekemään mieli tällaisia outoja juttuja, kuten pestoa, tyrnituoremehua ym. ja eikä varmasti ole raskaana, voisi ajatella, että keholla on puute jostakin vitamiinista, jota näin sitten kainosti mieliteon avulla sitä pyytää.

18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Makoista on ja käy hyvin levitteen asemasta. Kylmäsavulohen sijaan käy myös vahva juusto.

      Poista
  2. Näyttää terveelliseltä ja varmasti on hyvääkin.
    Totta välillä tulee ihan hirviä mielihalu johonkin, kuten miulla nyt päärynöihin,ja kalkkunaan, (enkä taatusti ole raskaana:) )keho tietää mitä se millonkin tarvitsee, kunhan vaan kuunnellaan sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ajattelee että seoksessa on noin paljon vihreää ja miehenkin tekee sitä mieli niin makua siinä täytyy olla :)

      Poista
  3. Kuulostaa vitamiinipommilta ja näyttää herkulliselta.. lurps :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika kompakti paketti antioksidantteja ja rautaa ja silti on hyvää!

      Poista
  4. Näyttää todella herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, herkullista on varmasti! Sötkötän sitä melkein joka paikkaan.

      Poista
  5. Nam rakastan pestoa. Yrttejä kaupasta kuljettaessa on hankaluus etteivät reppanat palelellu. Puhalletaan aina lämmintä iltaa pussiin ja yrtti sisään ja ovat selvinneet hengissä.

    Kirpsakkaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesto on niin ihanaa! Ihanaa viikonloppua Sinullekin! Toivottavasti olosi alkaa helpottumaan!

      Poista
  6. Katselin tänään toisella silmällä Jamie Oliveria telkkarista samalla kun laitoin ruokaa, pestoa se Jamiekin siellä teki! Eipä ole tullut tehtyä sitten syksyn, kun vielä yrttejä omasta maasta sai. Kiitos kun muistutit, basilikaa kaupasta ja persiljat löytyy pakkasesta :) Ja sit herkutellaan, meinasin aamuksi tehdä vielä pataleivän, sopii oikein hyvin sen kaveriksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesto omista yrteistä maistuu toki paremmalta, mutta tätä teki nyt mieli niin täytyy hyväksyä realiteetti että asun liian pohjoisessa! Pesto sopii aika monen kaveriksi, nakkikeitonkin :)

      Poista
  7. Herkulliselta näyttää!
    Raskaana tuskin olen minäkään, mutta K-vitamiinipläjäys ei olisi pahasta. Luulisin, että tuosta vihreästä sitä löytyisi. Taidanpa tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, levitteenä melkoinen vitamiinipommi nyt flunssa-aikana!

      Poista
  8. Hurmaava vihreys piristää jo tuollaisenaan ja vitamiinit päälle!
    Aurinkoa täältä oliivipuun katveesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa, siellä varmaan saa yrtit, jos ei luonnosta niin kaupasta suoraan auringossa kasvaneina, niitä aina talvella kaipaan kovin! Onneksi vuosi on kevään puolella ja kohta saa siemeniä jo multaan, mullan ja kasvihuoneen tuoksuakin jo kaipaan!

      Ihania päiviä sinulle sinne aurinkoon!

      Poista
  9. Esittelin Vanhalle herralle tätä sun sörsseliä ja sanoin, että raavas mies oli sitä vaimoltaan ihan vasiten pyytänyt. Herra katsoi mua ihan pöllämystyneenä... Sen mielestä kaikki vihreä on kaneille tarkoitettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon senkin, mutta jostain syystä meidän isäntä on tähän sörsseliin erityisen mieltynyt ja sitä menee niin paljon kun raskii tehdä kun nuo pinjan siemenet ovat vähän tyyriimpiä. Minua tässä aina naurattaa tämä hieno osuus, pinjan siemenet, ei kai se niin hienoa olisi jos männyn siemeniä syötäisi, hyvältä ne kuitenkin sellaisenaan maistuvat ja meillä on lapsella pähkinäallergia niin nämä sopivat silloin.

      Sano vain vanhalle herralle että maistaa ja se sopii hyvin kylmäsavulohen alle leivällä ja näyttääkin kauniilta.

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!